Kirjaudu

Minareetit eivät enää rikasta Sveitsiä

30.11.2009 16.33 | Matti Pulli | Yleinen

Siinä missä lähes jokainen länsi-eurooppalainen valtio on jo polvistunut islamin edessä, Euroopan sydämessä on onneksi vielä kansa, jolla on vielä jonkinlaista kansallista itsetuntoa jäljellä. Ainoa aidosti itsenäinen kansa näytti meille muille jälleen mallia, miten asiat tulee hoitaa.

Sveitsiläiset äänestivät 29.11. minareettien kieltämisestä. Niin paikallinen hallitus kuin parlamenttikin toivoivat kansan äänestävän kieltoa vastaan, mutta demokratia näytti jälleen todellisen minänsä. Siinä missä masavanhaset ihannoivat Kiinan vahvaa ja suoraa päätöksentekoa, sveitsiläiset edelleen haluavat pitää kiinni demokratian pelisäännöistä. Sielläpäin kansa puhuu ja hallitus vikisee, täälläpäin siitä ei saa edes keskustella. Liekkö Sveitsi ainoa valtio, jossa hallitus on se, joka pelkää.

Näin Talvisodan alkamisen merkkipäivänä voin kerrankin sanoa, että Euroopasta kuuluu jotakin hyvää. Tietysti EU Ruotsin vanavedessä on tyrmistynyt sveitsiläisestä demokratiasta, mutta se ei kerro mitään muuta kuin pahaa kieltä muun Euroopan tilasta.

Jaa Facebookissa

22 kommenttia

  • Aapo kommentoi:
    30.11.2009 17.03

    Koskiko tämä minareettikielto ainoastaan verorahoilla rakennettuja, valtion/kaupungin tontille pystytettäviä minareetteja? Jos näin, niin hyvä. Saman kiellon pitäisi päteä kirkkoihinkin.

    Jos taas Sveitsissä kiellettiin myös yksityisesti rahoitetut minareetit yksityisillä tonteilla, niin tällöin kieltoa ei voi pitää liberaalidemokratian periaatteiden mukaisina.

  • Tommi Salenius kommentoi:
    30.11.2009 18.16

    Taitaa tuo kielto koskea kaikkia mahdollisia torneja jotka voi luokitella sanalla ”minareetti”.

    Mahdetaanko paljonkaan verorahoja käyttää Sveitsissä edes moskeijoihin? Olen ollut itse siinä käsityksessä että rahoitus tulee pääosin Arabian niemimaalta.

  • Vesa Hack kommentoi:
    30.11.2009 18.41

    Vaikea kysymys. Ateismiin taipuvaisena agnostikkona pitäisin hyvänä, että rahaa käytettäisiin hyödyllisempiin hankkeisiin kuin kirkkojen, minareettien, synagogien tai muiden uskomusjärjestelmien monumenttien pusaamiseen.

  • propaganda kommentoi:
    30.11.2009 19.33

    1#
    Minkä takia olisi koskettava myös kirkkoa? Islamhan sinne on tunkemassa ja sveitsiläiset yritää pistää vastaan. Pitäis koko eurooppaan ottaa sama käytäntö, täällä mekin ollaan hyvin pärjätty ilman islamia niin eiköhän mekin aleta kieltämään niitten tönöjen rakentamiset. Ei kait siitä ainakaan haittaa ole, paitsi se rikastava vaikutus mikä siitä tulisi. Voi sitä rahan ja rikkauden määrää mikä meiltä jää saamatta.

  • Aapo kommentoi:
    30.11.2009 19.49

    ”Minkä takia olisi koskettava myös kirkkoa?”

    Siksi, koska verorahoilla ei saa tukea minkäänlaista uskonnollista toimintaa.

  • propaganda kommentoi:
    30.11.2009 20.04

    5#
    Sveitsillä nyt sattuu olemaan pitkät perinteet kirkoista sun muista kritillisistä rakennuksista niin että antaa heidän pitää huolta kirkoistaan ja vaikka rakentaa uusia jos siltä tuntuu. Jos minareeteista ei pidetä niitä ei sillon rakenneta, ei heillä ole mitään velvollisuutta hyväksyä islamia. Tuota uskontoa käytetään varsin usein perusteluna kun jotain pitää saada ja länsimaat on yleensä katsonut kaikki läpisormien mutta jospa tämä olisi positiivinen ennakko tapaus.

  • Aapo kommentoi:
    30.11.2009 20.06

    Jos Sveitsillä on kirkoista ”pitkät perinteet”, niin aivan varmasti kirkoille löytyy myös yksityisiä rahoittajia. Sellaisia veronmaksajia, jotka eivät halua olla uskonnon kanssa missään tekemisissä, ei tule laittaa niiden maksumiehiksi.

  • propaganda kommentoi:
    30.11.2009 20.14

    No he voivat varmaan äänestää siitä jos he kokevat sen tärkeäksi. Mutta niinhän se on meilläkin, ne jotka ei haluasi humanitääristä maahanmuuttoa joutuu kuitenkin maksamaan siitä, eikö olekkin hassua? Jos sinun pitäisi valita kumman ottaisit kirkontornit vai minareetit?

  • Aapo kommentoi:
    30.11.2009 20.20

    ”Jos sinun pitäisi valita kumman ottaisit kirkontornit vai minareetit?”

    Jos uskovaiset rahoittavat itse torninsa, niin minulle on aivan sama.

  • propaganda kommentoi:
    30.11.2009 20.30

    Sulle se on aivan sama, itse en hyväksyisi mitään islamilaista, olisi se sitten rahoitettu miten tahansa.

  • Aapo kommentoi:
    30.11.2009 20.50

    Sinusta kaikilla ihmisillä ei ole oikeutta harjoittaa omaa uskontoaan omissa tiloissaan? Miksi sitten kenenkään pitäisi myöntää sinulle samanlainen oikeus harjoittaa omaa uskontoasi?

    Maailmassa on jo ihan liikaa maita, jossa väärien uskontojen harjoittaminen on kiellettyä. Yksi niistä on Saudi-Arabia.

  • Jari-Petri Heino kommentoi:
    30.11.2009 20.57

    Mahtavatko suomalaiset muslimiyrittäjät edes aavistaa maksavansa yhteisöveron kautta evankelisluterilaisen kirkon rahoitusta?
    Vesan kanssa ihan samalla linjalla mitä tulee uskontoihin, mutta islamin kanssa paljon kriittisempi, koska niistä saarnoista ei välttämättä hyvää heilu.

    Sveitsi on kyllä loistava valtio jos ajattelee miten se on selvinnyt sodista ja muista ongelmista. Tottakai sielläkin ongelmia on, mutta todellinen demokratia on hieno juttu.
    Olisko niin, että siellä arvostetaan niiden ajatuksia, jotka koko paletin rahoittavat?

  • Aapo kommentoi:
    30.11.2009 21.02

    ”Mahtavatko suomalaiset muslimiyrittäjät edes aavistaa maksavansa yhteisöveron kautta evankelisluterilaisen kirkon rahoitusta?”

    Kyllähän se heitä varmaan pännii, mutta tuskin se heille mikään pyhäinhäväistys on sen enempää kuin kinkkupizzan myyminen.

  • propaganda kommentoi:
    30.11.2009 21.09

    11#
    Saa huuttaa vaikka perkelettä minun puolesta, mutta ei niitä torneja silti tarvitse rakentaa. Oiskohan islamia syytä uudistaa? Mikä ihme vimma länsimaalaisilla on suvaita kaikkea vaikka se saattaa olla jopa haitallista heille itselleen. Osa porukasta on aivan liian sinisilmäisiä, kauhea hellyyden puuska iskee kun kysymys on muslimi taustaisista maahanmuuttajista.

  • Aapo kommentoi:
    30.11.2009 21.21

    14.

    Käsittääkseni tornien rakentaminen ei ole Islamin pahimpia ongelmia. Itse en suhtaudu minkäänlaisella hellyydellä tai myötämielisyydellä islamiin. Käsitän vain sen, että ihmisillä on oikeus uskoa sellaisiin asioihin, joista en ole samaa mieltä ja rakentaa sellaisia rakennuksia, joiden muodosta en välttämättä pidä.

    Islam on ongelma vasta siinä vaiheessa, kun se rikkoo toisten ihmisten oikeuksia, kuten se kieltämättä usein tekee. Minkäänlaisten rakennusten rakentaminen omalle tontille ei kuitenkaan kuulu tähän kategoriaan.

  • propaganda kommentoi:
    30.11.2009 21.39

    15#
    Niinpä, sveitsiläiset äänestämällä päätti että niitä ei haluta sinne. Eikö sitä voi millään ymmärtää. On siis äänestettävä niin kauan uudestaan että saadaan toinen tulos

  • Aapo kommentoi:
    30.11.2009 21.49

    16. Äänestämälläkään ei saa kumota toisten ihmisten perusoikeuksia. Kolme sutta ja yksi lammas eivät voi äänestää siitä, mitä syödään päivälliseksi.

    Uskonnon harjoittaminen ja kummalisen muotoisten rakennusten pystyttäminen omalle tontille ovat tällaisia perusoikeuksia.

  • Jukka Turunen kommentoi:
    1.12.2009 8.15

    Sveitsiläiset ovat joko fiksuja tai äärioikeistolaisia. Sen kanssa on nyt elettävä ;-)

  • jarmo ryyti kommentoi:
    1.12.2009 10.41

    Suomalaiset ymmärrä sitä, että Sveitsissa naisilla(kin) on laajempi äänioikeus kuin miehillä ja naisilla Suomessa!

    Sveitsissä naiset saavat äänestää myös _asiakysymyksistä_. Suomessa ei naiset eikä miehet saa äänestää asiakysymyksistä.

    Toinen asia mitä suomalaiset eivät ymmärrä on -äänestysprosentti-.

    Mikä on Suomessa äänestysprosentti kun jatkuvasti vain 200 henkilöä päättää Suomen asioista? Äänestysprosentti on promilleissa.

    Sveitsissä samasta asiasta voi äänestää usea miljoona äänestysikäistä.

    Sen sijaan Suomessa 99,9 % suomalaisista äänestysikäisistä on sellaisen demokraattisen mahdollisuuden ulkopuolella.

    Lopuksi: Mikä on sellainen demokraattinen järjestelmä jossa 8. suurin puolue on aina hallituksessa vaalien lopputuloksesta riippumatta?

  • 1.12.2009 13.16

    Tänään paikallislehti Kymen Sanoman pääkirjoituksessaan otti kantaa asiaan.
    Siinä varoitetaan suvaitsemattomuuden ja äärioikeiston noususta.
    Laitoin seuraavanlainen vastine.

    Sveitsin tahto.

    Seppo Häkkinen on vähän turhan huolissaan Rukouskutsutornien rakennuskiellosta Sveitsissä.
    Ensinnäkin minareetteja ei Sveitsissä, eikä monissa muissakaan maissa käytetä siihen alkuperäiseen tarkoitukseen, rukouskutsu hoituu tekstiviestillä.
    Kun Turkin pääministeri Erdogan sanoo, että minareetit ovat islamin miekan symboleja se antaa niille suvaitsemattoman ja aggressiivisen merkityksen.
    Suvaitsemattomuutta edustaa Hannu Eklundin heimosisko Soile Lautsin ajama krusifiksi kielto Italiassa.
    Seppo Häkkisen mielestä ne jotka eivät alistu maahanmuuttajien oikkuihin ovat sitten äärioikeistoa.
    Kun Italiassa kaikki puolueet äärioikeistosta äärivasemmistoon ja kaikki
    siitä väliltä nousivat vastustamaan tätä EU:n tuomioistuimen päätöstä, se kai on Seppo Häkkisen tulkinnan mukaan äärioikeiston ovelan manipuloinnin tulos.
    Ilmeisesti jotkut elävät siinä sosialismin illuusiossa, jossa kaikki proletaarit yhtyvät. Kaikkia niitä jotka kehtaavat skeptisesti suhtautua aikansa eläneelle ihanteelle kutsutaan sitten äärioikeistolaiseksi.
    Ei Sveitsin kansanäänestyksessä kielletty muslimeja harrastamasta uskontoaan, maassa on moskeijoja satoja, Sveitsin muslimeista 13 % harrastaa uskontoaan.
    Oikeastaan siitä voi tehdä se johtopäätös että siihen kaikkein äänekkäimmän porukan vaatimuksiin ei ole syytä suostua, vaan ohjeena Maassa Maan Tavalla ja jos ei kelpaa maasta pois, Sveitsi ei ole vankila.

    Van Wonterghem Freddy
    Perussuomalaiset.

  • Lappilainen kommentoi:
    1.12.2009 13.46

    #20 Hyvin kirjoitettu, Freddy!

  • Rita kommentoi:
    2.12.2009 9.44

    Hmm. Turkin pääministeri sanoo sveitsiläisten päätöstä rasistikseksi. Eikö se sitten ole rasismia, että ei hyväksy kansan päätöstä?

    http://blogit.yle.fi/ihan-terv…nareetteja

Kommentoi tätä artikkelia

Tämän kysymyksen tarkoituksena on estää koneellinen roskakommentointi.